Nyt sais tämmöisen onnen osakseen erittäin edullisesti ihan se, kuka nopeiten ehtii ilmoittautumaan. Kuukauden ruoat kaupan päälle...

No juu, taitaa olla Ässällä kevään myötä taas Rakkautta Rinnassa tai jotain... Pari päivää on taas menty niin, että sisällä koira kaiken päivää ramppaa ympäriinsä, huoneesta toiseen. Ääniefektinä "iiip, iiip, iiip, iiip, iiiiiip, iiip, haaaaauuuukotus, iip, iip, iiiiiipppphhhhaaukotuuusiiip..." Välillä se asettuu syvään ja marttyyrisesti huokaillen johonkin makaamaan ihan littanaksi ja tuijottaa mua, edelleen marttyyrisesti huokaillen ja haukotellen: "sä pilaat mun elämän". Sitten taas marnataan ympäriinsä inisten ja mennään ulko-ovelle huokailemaan. Ja taas tuijottamaan. Kun laskee pihalle, se vilistää kiireen vilkkaa portille tuijottamaan kaihoisasti kaukaisuuteen eikä tule sisään kuin käskemällä (jos silloinkaan) vaikka taivaalta sataisi kiukkuisia ämmiä ja pyllykarvat huurtuis maahan kiinni.

Joko arvaatte??!!!? :D

No mä annan lisävinkkejä, jos joku ei vielä kekannut mistä kiikastaa. Kun lähdetään lenkille, jäävät korvat viimeistäänkin lepattamaan ihan vaan koristeena ja kaikki järkevä hihnakäytös unohtuu. Sitä viipotetaan nenä maata viistäen kuin viimeistä päivää, kunnes jumahdetaan johonkin fantastisen ihanan pisulammikon äärelle suu vaahdossa nuolemaan ja nuolemaan ja kuolaamaan ja nuolemaan. Välillä vähän tassulla ruopaistaan sulotuoksuja paremmin esille ja taas lussutetaan. Yöks.

No nyt arvasitte jo varmasti eikös juu?!

Eilen illalla sitten tuli viimeinen niitti. Tähän asti ollaan yritetty lähinnä sivuuttaa tämä superrasittavuus huomioimattomuudella. Koiran etunimi on muuten muuttunut viime päivinä Ässästä Idiootiksi. "Kumpi vie idiootin ulos?" xD. Niin, siis iltasella, yhdeksän maissa katseltiin rauhassa telkkaria. Rontti oli jo nukkunut toista tuntia. Ässä alias Idiootti piti omaa marttyyri-vinkumis-haukotus-piippaus-huokailu showtaan eteisessä. Sitten - hetken hiljaisuus. Ajattelin jo että jesh, sehän luovutti viimein, eihän siihen mennytkään kun pari tuntia. Mutta mitä vielä. Seuraavaksi alkoi kuulua voimistuva "ou-Ou-OU-OUUUuuuUUUUuuuuUUUUUU....." Siinä vaiheessa loppui huomioimattomuus kuin seinään ja koira sai melko suorasanaista palautetta maustettuna pikku niskalenkillä. Loppuillan se olikin ihan hissukseen työpöydän alla. Ja on muuten ollut tämän päivänkin. ;)

Niin että kukas haluskaan yhden Idioo- eikun Ihanaisen Koiruuden? ;)