Toissapäivänä lenkillä yhtäkkiä välähti: Miksi ihmeessä yritän (epätoivoisesti) opettaa Ässää pysähtymään luoksetulossa sille täysin uudella 'stop'-käskyllä, kun se jo osaa pysähtyä vaikka täydestä vauhdista sadan metrin päässä kun ärjäisen 'oDOta'... Jotenkin mun logiikalla luoksetulossa pysähtyminen on muka eri asia, kuin minusta poispäin mennessä pysähtyminen. Ei ihme ettei koiraparka oo oikein taas ymmärtänyt mitä yritän. No, kokeilin sitten samantien, ja koirahan pysähtyy oikein hienosti! :) Tosin ei ihan niin nopeasti kuin toivoisin, mutta pysähtyypä kuitenkin. Äänensävy pitää vaan saada pidettyä juuri samana ja painotukset sellaisina kuin lenkkeillessäkin.

Eilen sitten hoksasin toisenkin asian... Olen harjoitellut Ässän kanssa liikkeestä istumista vaihtelevalla ahkeruudella koko kesän. Ja edelleen ollaan lähtöpisteessä, eli koira toisinaan istuu ja toisinaan ei, suurimmaksi osaksi jää seisomaan, mikä on ollut minusta ihmeellistä, kun se kuitenkin osaa 'istu'-käskyn. Nyt kun sitten mietin tuon luoksetulon kanssa sitä äänensävyasiaa, niin tajusin, että jostain kumman syystä olen sanonut sen 'istu' ihan eri äänenpainolla tuossa liikkeessä istumisessa, kuin muuten (vaikka kaukoissa). Kun vielä liikkeestä seisomisen käsky on 'seiso' ja äänensävyni on mennyt melko lähelle sitä tuossa istumisessa, niin ei ihme että se jää seisomaan ja pylly huojuu vähän epävarman näköisenä, että mitäs tässä nyt pitikään. Ja taas sitten heti kokeilemaan - ja katso! Koira istuu joka kerta, kun vaan osaan sanoa käskyn samaan sävyyn kuin kaukoissa.

Nyt pitäis sitten vaan saada tää oma äänensävy ja -paino hallintaan... (helpommin sanottu kuin tehty)

Miten sitä voikin joskus olla niin tyhmä??  xD