Joskus vaan tuntuu, etten osaa ollenkaan käsitellä tuota koiraa. :( Ja tänään meni pitkästä aikaa ihan totaalisesti hermot ja vielä kaksi kertaa. Tiedän ettei sais ja harmittaa ja hävettää.

Vaan kun kaikkesi teet, sitten luulet että kaikki on ok, hellität hetkeksi niin jo on äijä taas kukkona tunkiolla. Rasittavaa olla koko ajan kamalan tiukkana. Tykkään siitä koirasta, se on niin tärkeä ja rakas. Haluaisin helliä, pitää sitä lähellä, olla sille mukava, ihan vaan rennosti olla yhdessä ja viettää lomaa, touhuilla. Vaan kun ei se ymmärrä reppana sellaista. Se tuntuu ainakin tällä hetkellä olevan että kaikki tai ei mitään. Niin kauan kuin suhtaudun siihen melko kylmäkiskoisesti, en anna yhtään huomiota ilmaiseksi, en rapsuttele, en juttele mukavia niin kaikki on ok. Koira on rento ja kuuliainen. Vaan yksi päivä eilen rennommin, muutama rapsutus kun se tulee lähelle, yksi makupala ilmaiseksi, hetkeksi kainaloon sohvalle päiväunille. Ja mitä tapahtuu tänään? Koira käyttäytyy kuin omistaisi koko maailman, murisee tutuille koirille, murisee mulle kun kiellän. Kiljuu kuin syötävä tai vähintään pahasti pahoinpideltävä kun komennan kovemmin mutta kun käsken pois on samantien kuin ei mitään, häntä tanassa ja korvat pystyssä vaatii tuijottamalla huomiota.

Päivällä jo neuvoteltiin hieman, kun kylässä murrasi talonväelle. Komensin pois ja menikin nöyrästi. Lenkillä höykytti Siiriä ihan turhanpäiten, ihankuin vain buustatakseen egoaan. Kielsin, hain niskavilloista pois kun ei uskonut (ei olisi pitänyt hermostua ja kajota...), sitten kyllä taas oikein nöyränä. Illalla meinasin lähteä tokotreeneihin pitkästä aikaa. Lähinnä treenaamaan paikallaoloa. Kentälle tuloon kiinnitin erityisesti huomiota, kun siinä on tullut murinoita (kuinka HÄNEN kentällään voi olla muita uroksia??!). Vaadin kontaktia, en antanut alkaa tuijottaa ketään, palkkasin kun rentoutui ja kiinnitti huomion vain minuun. Luulin että oltiin selvillä vesillä, aloitetaan paikallamakuuta. Yksi koirakko tulee vähän myöhässä riviin, muutaman metrin päästä meistä. Koira murahtaa, kiellän, murisee lisää, kiellän kovemmin, murina yltyy joskin koira näyttää myös rauhoittavia signaaleja. Käsken sivulle, tulee vasta toisesta käskystä ja murisee edelleen minua tuijottaen, jolloin meni hermot. Kiikutan koiran pannasta kerhohuoneeseen ja länttään oven kiinni. Olkoot siellä koko treenit sitten. Koko matkan rähjäsi minulle, vasta kun nakkasin portaat alas ja kynnyksen yli muuttui asenne nöyremmäksi. Siellä oli tunnin kun muut treenasivat. Kovin on taas nöyrää poikaa nyt.

Mutta mitä ihmettä teen sen kanssa? Tämä rähjääminen liittyy vain ja ainoastaan omaan kenttäämme ja sielläkin vain muutamiin uroksiin. Mikään konsti ei tunnu tepsivän. On tosi epäonnistunut olo. Etenkin kun taas hermostuin, vaikka olen päättänyt, että tämän asian takia en enää hermojani menetä, kun tiedän ettei se auta. :'(