Aika rauhaisaa elämää on Ässä viettänyt viime aikoina. Lenkkeillään minkä vaan suihkin mun talli- ja työvelvoitteilta ehditään ja Ässä saa rellestää vapaana Itiksen metsissä. Uimaan se selvästi vieläkin haikailee melkein joka päivä rannalla, mutta tylsä mamma on päättänyt, että lokakuun lopussa ei enää tarvi uida... Tosin uimista tuo metsässä samoilukin meinaa lähennellä näillä säillä... *huoh* Tarviiks aina sataa??

Muutaman kerran on käyty oikein kentälläkin treenailemassa tokoa, ja tuossa omallakin pihalla on puuhasteltu. Lähinnä seuraamista (jossa tuntuu pitkästä aikaa olevan vähän toivoa, koira pysyy kuin pysyykin jo muutaman askelen ihan lähellä! :) Olen sitten palkannut kovasti aina kun lapa koskettaa mun jalkaa. Josko se siitä) ja sitä iänikuista luoksetulon pysähdystä. Jos mulla on frisbee kädessä lähtee koira täysiä ja pysähtyy kuin seinään. Jos laitan frisbeen seläntaa, hidastuu pysähdys heti... :-/ Hitsin laiskamato! :D Ei viitsis millään jarruttaa niin äksään kuin mä haluaisin! Lisäksi ollaan opeteltu sitä "alle" - temppua, missä siis koira kiertää mun takaa ja tulee jalkojen väliin istumaan. Aika hyvin menee jo, vaikka välillä Ässä sekoittaakin sen joko perusasentoon tai pyörähdykseen ympäri ja toisinaan yrittää mennä etukautta haarojen välistä ja kääntyä siellä palatakseen takaisin. Mikä sinänsä ei välttämättä olisi virhe, lopputuloshan on oikea, koira istuu jalkojen välissä, mutta kun mä haluan että se kiertää... ;)

Viikonloppuna oltiin koko porukka Turussa, Timo osallistui Mastersien SM-uinteihin (ja hoiti mitalit kotiin joka lajista! :) Ylpeitä ollaan!) me oltiin Ässän kanssa ihan vaan kannustamassa ja sukuloimassa mun äidin luona. Turussa Ässä sairasti myös mystisen oksennustaudin. :( Minkä lie pöpön onnistunut pyydystämään itseensä, mutta lauantai-iltana alkoi yhtäkkiä oksentaa ja jatkoikin sitten yökkäilyä koko yön ja sunnuntai aamupäivänkin. Ja oli raukka ihan veto pois ja surkea. :( No, "mummolta" sai kyllä kovasti sääliä ja rapsutuksia lohduksi. Iltapäivää kohti Ässä sitten piristyi pikkuhiljaa, vaikka syömään ei vieläkään suostunut, edes herkkuja. Vettä sentään joi, ja kun päästiin iltasella kotiin, oli jo ihan eri meininki. Joskin edelleen vähän nuutunut. Sitten maistuikin jo keitetty riisi. Maanantaina Timo vielä kävi ruokiksellakin tsekkailemassa potilaan vointia, mutta silloin tauti tuntui olevan jo taakse jäänyttä elämää.

Tämmöisiä kuulumisia meillä. :) Mites teillä? ;)