(ja sadetta uhmaten...)

Tänään sitten seurailtiin. Päätin että nyt haetaan vaan sitä kadonnutta fiilistä ja draivia eikä hiulata paikkaa tai mitään muutakaan. Eli nakki ohjaajalle suuhun ja menoksi. Ja miten kivasti pysyikään kontakti vaikka teki miten pitkät kaaviot ja ohi kulki jos jonkunlaista häiriötekijää! (miksei tokokisoissa saa olla nakki suussa?!) Eikä Ässä itse asiassa edes lähtenyt pahemmin edistämään. Itse yritin vaan keskittyä nyt rentoon ja reippaaseen liikkumiseen ilman ylimääräisiä heilumisia ja KATSOMAAN ETEENPÄIN. Kiva fiilis jäi, Ässäkin oli ihan innoissaan.

Sitten otettiin vähän kaukoja takapalkalla pitkällä matkalla. Ei valittamista. Viimeisissä vaihdoissa alkoi kääntyä vinoon kohti nakkia vaan.

Lopuksi pari liikkeestä istumista. Se on nyt selvästi mennyt jätkälle jakeluun. Jos pyydän sen vaan kulkemaan mukaan ja teen pelkkiä istumisia, istuu kyllä hienosti mutta menee aina vinoon minuun nähden. Mutta kas kummaa, seuraamisesta istuu suoraan joka kerta! No, hyvä niin. :)

Ehkäpä tämä sittenkin tästä! Tiukat analyysit tuosta seuraamisesta on tehty kyllä, viime syksyisiä koetuloksia tsiigailtu sillä silmällä ja silloisia selostuksia lueskeltu... On se hyvä kun on tullut kirjoitettua ylös mikä on mättänyt ja mikä on mennyt hyvin! Sieltä on nyt hyvä katsoa ja huomata, että samat jututhan ne edelleen... No, kuinka ne nyt oliskaan mihinkään muuttuneet, kun ei ihmeemmin ole harjoiteltukaan.