Joulupäivänä meidät oli kutsuttu mökille jouluruokaa syömään. Paikalla oli melkoisesti sukua ja lisäksi 6kk vanha russelipentu Elmo. Pieni pelko oli etukäteen, miten Ässä Elmoon suhtautuisi, mutta toivoin kaiken menevän hyvin, kun toinen oli vielä ihan pentu. Ja menihän se - melkein liiankin hyvin. Ässä nimittäin rakastui Elmoon tulisesti.... Miten lie sen päässä jotenkin naksahtanut, mutta se selvästi sekoitti pennunhajun ihanan naisen hajuun ja yritti sinnikkäästi vokotella Elmoa koko illan! Vähänkö myö naurettiin kun tyyppi oli ihan kuutamolla. xD Onneks Ässä on herrasmies eikä yritä mitään heti ensimmäisillä treffeillä. ;) Ei saanut lapsiparka sitten traumoja. Päinvastoin, se tuntui olevan tosi onnellinen, kun iso poika jaksoi leikkiä sen kanssa koko illan eikä yhtään välittänyt vaikka hän roikkui korvissa ja partakarvoissa ja hyppi selkään jne...

Edellä kerrottuhan ei tietenkään ole ikävä uutinen vaan lähinnä johdanto. Loppuillasta koirat tulivat ulkoa sisään ja huomasimme, että Ässä ontuu. No, oletin sen vaan johtuvan niistä samoista vanhoista selkävaivoista, että on rasittanut itseään tai saanut taas jonkun nikaman lukkoon pennun kanssa ulkona telmiessään. Mökkimme sijaitsee rinteessä ja pihalla on aika jyrkät kiviportaat rantaan, mitä koirat laukkasivat ylös alas ja hyppelivät rantakivikossa. Eli aika paljon normilenkkeilyä rankempaa puuhaa. Ja selän jumit ovat ennenkin aiheuttaneet pientä ontumista.

Kotiin tullessamme Ässä kuitenkin oli jo ihan kolmijalkainen. Ei varannut maahan ollenkaan oikealla takatassulla ja autosta hyppääminenkin sattui selvästi. Tutkin siinä sitten ensin selkää, joka ei tuntunut olevan erityisen kipeä ja sitten itse jalkaa. Aristi oikeaa takapolvea. No, mitäpä siinä joulupäivän iltana oli muuta tehtävissä kuin koiralle kipulääkettä huiviin ja kylmäpussi polveen. Aamulla kinkattiin edelleen kolmella jalalla eikä Ässä olisi halunnut edes lähteä ulos. Hetken kesti, ennenkuin se hoksasi, että koipea pitää nostaa sillä oikealla kintulla, joka ei kanna painoa... Annoin viimeiset jemmassa olevat Rimadylit ja soitin päivystävälle eläinlääkärille saadakseni apteekkiin puhelinreseptin. Hän oli kanssani samaa mieltä, ettei kuulosta kuitenkaan päivystystapaukselta, joten soitti reseptin ja kehoitti vaan sitten menemään näytille kun pyhät ovat ohitse. (Tähän muuten pikku sivuhuomautuksena - luojan kiitos kyse EI ollut päivystystapauksesta. Eläinlääkäripäivystys oli koko joulunpyhät Loviisassa ja kun muistetaan joulunajan ajosäät, ei olisi ollut herkkua lähteä vakavasti sairasta koiraa sinne asti kuljettamaan...)

Hei kaveri, ooksä pahasti kipeä?

Viikonlopun yli mentiin siis kipulääkkeellä ja lepäillen. Ässä tosin itse ei enää sunnuntaina etenkään ollut mielestään yhtään kipeä, vaan olisi halunnut että sille heitellään palloa ja muutenkin järjestetään huomattavasti enemmän actionia kuin korttelin kiertäminen hihassa. Sen mielestä ei tuntunut olevan lainkaan olennaista, että lääkityksestä huolimatta oikea takajalka oli edelleen käytännössä pois pelistä ja koira kinkkaili kolmella jalalla enimmäkseen....

Sain ajan Anjalan eläinlääkäriasemalle tiistaiksi. Siellä rauhoituksen, röntgenkuvien ja tutkimusten jälkeen diagnoosiksi tuli polven eturistiside poikki, pitää leikata. Että tämmöinen joululahja. Ilmeisesti siellä mökillä leikkiessä se on jotenkin liukastunut tai kaatunut tai muuten loukannut polvensa. Kamalan huonoa säkää, että kävi noin pahasti.

Tätä kirjoittaessani Ässä on juuri leikkauksessa, Timo lähti sitä viemään ettei mun tarvi panikoida odotushuoneessa. Paranemisennuste oli hyvä, eli leikkauksen ja toipumisen jälkeen Ässän pitäisi olla jos nyt ei ihan ennallaan niin melkein kuitenkin. Voi olla, ettei siitä enää kisakoiraa tule agilityyn, mutta ihan täysivoimainen lenkkikaveri kuitenkin vielä. Eikä agiakaan ihan täysin tyrmätty vielä, sitten tietää tarkemmin kun polvi on avattu ja nähty kunnolla vamman laajuus (esim. onko nivelrikkoa, onko kierukka kunnossa...). Nyt siis vaan odotellaan uutisia. Ja meidän ei tartte miettiä miten vietetään vuosikymmenen vaihtumista - kotosalla potilasta hoivaten!

Samalla kun Ässä oli rauhoitettu ja röntgenkuvia kerran otettiin, pyysin kuvaamaan myös selän. Sieltä ei löytynyt mitään vakavaa sanomista. Ainoastaan ristiluun tienoilla ahtautta, mikä aiheuttaa toisinaan issiastyyppistä kipuilua. Mut tää nyt ei ollut mikään suuri uutinen, sehän jo tiedettiin hierontakäyntien perusteella, sieltähän ne nikamat aina lukkiutuu. Positiivinen uutinen kuitenkin, että loppuselkä on kunnossa ainakin nikamien osalta. :)