Ässä on viime kuukaudet viettänyt aika vahvasti ihan vaan seurakoiran elämää. Ja ollut enimmäkseen ihan tyytyväinenkin, mitä nyt joskus vaikuttanut hieman... no, ylienergiseltä. ;)

Mut nytpä otin itseäni niskasta kiinni ja paloittelin juustonjämät taskuun, varustauduin naksulla, patukalla ja metallinoutokapulalla ja lähdettiin koiran kanssa pihalle. Ässä oli silleen ihan pikkasen innoissaan jo siitä sekunnista lähtien, kun huomasi että mä aloin pilkkoa juustoja...

Aluksi otettiin seuraamista ihan lyhyillä pätkillä, palkka kontaktista ja lähellä olosta. Naks aina kun kontakti hyvä ja koiran lapa hipoo mun jalkaa. Samaa perusasennoissa ja täyskäännöksissä myös. Meni tosi hyvin, ei pudotellut kontaktia oikeastaan lainkaan, kun oli niin kovin tärkeänä! :) Vähän pidemmillä seuraamispätkillä tahtoi vilkaista välillä alas, mutta lähinnä silloin kun lähestyttiin jotain "estettä" eli terassia, kiveä, puuta, nurmikon ja hiekan rajaa jne... Ässä siis haluaa katsoa mihin kävelee ja silloin hetkeksi pudottaa kontaktin pois. Liekö tuo nyt niin suuri rikos? Mutta siis erinomaista seuraamista suorastaan, eikä edes edistänyt yhtään, vaikka olikin kovin innostunut! Ehkä se on haudutellut talvella harjoiteltuja juttuja.

Sitten kaukoja terassin reunuksella, eli ei mahdollisuutta edetä ettei putoa kynnykseltä. Sujui oikein hyvin, ensin muisteltiin tekniikkaa ihan läheltä, sitten pidensin matkaa hiljalleen. Naksulla merkkaus oikeasta vaihdosta ja kävin palkkaamassa jokaisen liikkeen. Tosi hienosti Ässä jaksoi keskittyä eikä ruvennut keräämään kierroksiakaan ennenkuin ihan lopussa kun tehtiin seiso-maahan vaihtoja läheltä. Niissä kierrokset nousee luultavasti ihan siksi, ettei noita seisomishommia ole niin paljon harjoiteltu -> epävarmuus nostaa paineita. Mut hyvin olis siis muistissa kaukotkin!

Lopuksi otin vielä noutoa metallikapulalla. Noutoa ei kyllä ole harjoiteltu ehkä noin sataan vuoteen, joten pelasin varman päälle. (siksi siis metallikapula, sitä ei voi ainakaan alkaa silputa jos kovin intoutuu)
Ensin ihan vaan muutama pitoharjoitus perusasennossa. Naks, kun hyvä kontakti ja rauhallinen ote. Sitten jätin koiran kapula suussa istumaan ja astuin askelen tai pari sen eteen ja käsky "tuo", naks kun koira perusasennossa ja kontaktissa, rauhallisella pidolla. Seuraavaksi kapula maahan koiran eteen ja taas hieman kauempaa kutsu noutoon. Ja vielä perusasennosta niin, että ensin vain asetin, sitten vein kapulan muutaman askelen päähän ja lähetys noutoon. Ja koko ajan sujui aivan upeasti! Ei sekoilua, ei mäyhäämistä, nätisti poimi joka kerta, vaikka asetun välillä kapulan laipankin päälle seisomaan yms. :)

MUTTA SITTEN?!? Ajattelin ottaa lopuksi ihan kunnollisen noudon, että saan palautukseen vielä vähän vauhtia. Ja heitin siis kapulan nyt ihan normaalin matkan päähän. Koira lähtee hienosti noutamaan, mutta mitä se tekee kun pääsee kapulalle?? Pyörii ympäri, nuuhkii, tönii kapulaa kuonolla, läppii tassulla, nuuhkii taas, nuuhkii maata, katsoo minua, heiluttaa häntää... Mutta ei nosta kapulaa suuhun. Mä olin ihan että täh?!? No, käänsin tyypille selän ja marssin pois paikalta. Ja johan nousi kapula suuhun ja tuli kiire perään. Otin kapulan, en palkannut ja otettiin uudestaan. Sama homma. Ja kolmannenkin kerran. ??? Kunnes välähti. Onko kyse pohjasta? Tähän asti oli noudettu vain terassin laudoituksen päälle, joten yksi kokeilu. Nurmelta päin heitto laudoitukselle, yhtä pitkä. Ei ongelmia. Tavan prinsessa! Sittenpä harjoiteltiin vielä jokunen kerta taas ihan alkeistasolla kapulan poimimista nurmikolta... Ja onnistuihan se pitkä noutokin sitten! Loppupalkaksi patukkaleikit.

Nyt matolla makaa oikein raukea koira. :)